(kuva Elina Niemi)

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

23.3.2014 Hakua (3)

Vierailemassa Saarelan Leean ryhmässä Nurmijärvellä, Saila ja Maro mukana myös.

Demolle ekaa kertaa kiintorulla yhdistettynä etsintään. Kaksi ensimmäistä maalimiestä haamuparina, näiltä kiintorullailmaisu. Kolmas ja neljäs valmiina, kolmannelta kiintorullailmaisu ja neljäs suora palkka. Kaikki muuten ok, mutta rulla palautui aika lailla samaa reittiä, mistä oli piston tehnytkin. Näytöt ok, samoin rullan tuonnit.

Leean mielipide oli se, että seuraava vaihe treeneissä se, että opetetaan milloin rullaa ei saa ottaa. Eli esim. pitkää tyhjää , sokkoratoja, hämyumppareita ym. Ja niitä varsinaisia ilmaisuja vähänlaisesti, ettei opi siihen, että rullaa tuodaan aina. Eli haasteita kehiin :)

11.3.2014 Paimennus (6)

Ajeltiin Merjan kanssa Hillskan Kaisan luokse päivätreeneihin.

Demon kanssa ajettiin lampaat poispäinajona pellon poikki metsään ja metsässä myös pieni lenkki. Kaisa oli Ninjan kanssa stopparina edellä, koska muuten lampaat olisivat vain juosseet lujaa sinne metsään. Demo käyttäytyi oikein asiallisesti ja piti pääasiassa hyvän etäisyydenkin.

Tokalla kierroksella otettiin muutama toisto kaaria pyöröaitauksen ulkopuolella (lampaat siis aitauksen sisällä). Oli taas alkuun kaaret turhan pieniä, mutta saatiin niitä sitten ulommaksi. Seuraavaksi otettiin lampaat ulos aitauksesta, peruskuljetusta pieni pätkä ja sitten aitaukseen takaisin, mikä sujui ihan hyvin. Demolla oli hyvä, rauhallinen mielentila, enkä itsekään hermostunut :)

8.3.2014 Rakennusetsintä

Mirvan peko-porukassa vierailemassa, rakennusetsintää Nikkilän sairaassa. Aika spooky paikka ruumishuoneine kaikkineen :)

Demolle tehtiin kaksi kierrosta, kummallakin kerralla kolme maalimiestä piilossa. Suorat palkat. Hienosti Demo liikkui rakennuksessa, olin ihan yllättynyt, kun kuvittelin ettei se älyä ainakaan aluksi, että mistä on kyse. Mieleenkiintoinen paikka tuollainen rakennus muutenkin, hajut liikkuvat aivan erilailla ulkoilmaan verrattuna. Mielenkiintoinen kokemus! 

perjantai 7. maaliskuuta 2014

7.3.2014 Esineitä

Mintun kanssa esinetreeni Firan montuilla. Tehtiin noin 30x 50 m ruutu tarkoituksella "pöpelikköön", jossa ei olisi hyvä näkyvyys. Minttu vei Demolle kaksi omaa esinettään takakulmiin. Kolme pistoa tarvittiin, keskimmäinen "tyhjä". Hieno Demo! 

Tehtiin myös kolme kiintorullailmaisua, Minttu maalimiehenä. Ottaa rullan jo automaattisesti (paitsi yhdellä kertaa oli nuolaissut Minttua naamasta ensin), mutta luovutukseen tarvitaan vielä treeniä, että tulisi suoraan vasemmalle puolelle. Nyt keskimmäisellä kerralla juoksi oikealta puolelta mun taakse ja pudotti siellä rullan. Toi sen kyllä käteen, kun vaan odotin ja pidin kättä ojossa. Kaksi muuta ok.

4.3.2014 Paimennus (5)

Seutulassa Kristiinan kanssa.

Tämä olikin sitten kerta, joka olisi kannattanut jättää väliin... Mä olin surkea. Harjoiteltiin ensin kaaria ja ne olivat turhan pieniä. Enkä millään saanut Demoa niitä suurentamaan ja kun yritin ehtiä kohtaan missä oikaisi, blokkasin vaan tietä Demolta ja sittenhän se meni ihan epävarmaksi. Hermostuin, siis itseeni, mikä auttoikin hirveesti asiaa... Not. Kokeiltiin myös, jos Demo olisi paimentanut Kristiinan kanssa, mutta ei se paimentanut. Tuli vaan mun luo. Milloinkohan sitä itse oppisi antamaan oikeita signaaleja oikeaan aikaan... Koiraparka, tekisihän se oikein, kun tietäisi mitä tehdä. No, vaistonvarainen kuljetus meni hyvin, siinä on hankalampi itse sössiä.


Tehtiin myös poispäin ajoa. Olen aina ennen kävellyt Demon vierellä, nyt yritettiin niin, että jään mahdollisimman taakse. Ensin lampaat olivat "yksinään" ja Demoi ajoi vaan sen verran, että liikahtivat. Sitten Kristiina meni lampaiden luokse kävelemään ja Demo sai ajaa enemmän. Ainoa vaan, että Demo ei meinannut uskaltaa ajaa kun Kristiina oli siellä, tuli sieltä mun luo monta kertaa. Täytyi sitten kulkea mukana tukemassa.

2.3.2014 Hakua (2)

Mätäkiventiellä.

Demon treeni:

1) Vasen etukulma, piilo 60-70 m syvyydessä. Teki hyvän laatikkopiston, mutta ei uponnut ihan tarpeeksi syvälle. Uusi lähetys, sitten ok. Irtorullailmaisu, apu näytölle niin, että mm tuli piilosta kohti keskilinjaa, josta pinkaisi takaisin piilolle kun sanoin Demolle "näytä". Roikuin liinassa koko matkan.

2) Oikea etukulma. Matkalla noin 30 metrissä hämynä tyhjä aukinainen umppari. Piilo kallion päällä, ainakin 70 m syvyydessä. Sama juttu kuin aiemmin, Demo kiipesi kallion päälle n. 50 m syvyydelle ja teki ok piston, mutta syvällä oleva mm ei löytynyt. Uusi lähetys, nyt ok. Molemmilla kerroilla juoksi umpparin vierestä tarkistamatta sitä. Tällä pistolla ei apua näytölle, roikuin liinassa perille saakka.

3) Vasemmalle, mm taas ainakin 60 m syvyydessä. Matkalla puunoksassa roikkuva sadeviitta hämynä. Hyvä pisto, nyt meni tarpeeksi syvällekin. Samanlainen apu näytölle kuin 1. piilolla. 


Hyvin kyllä huomasi, että kun oli tuttu paikka ja mm sijoitettu yleensä viiteenkymppiin, niin ei ymmärrettävästi meinannut irrota sitä syvemmälle.Olisi voinut jättää toki 1 ja 2 pistot tyhjiksi, koska pistot olivat ihan ok, mutta halusin lähettää uudelleen, jotta saadaan hieman pistoille syvyyttä lisää. Täytyy jatkossakin sijoittaa mm:t vähän syvemmälle. Yllätyin myös siitä, ettei suonut ajatustakaan matkalla oleville hämypiiloille, ei siis tarkastanut niitä, ei edes hiljentänyt vauhtia.